
Ylipaino ja laihdutus
Lemmikin paino yleensä nousee hiljalleen, eikä omistaja ehkä havaitse lemmikkinsä painon nousseen ennen kuin esimerkiksi rokotuskäynnin yhteydessä. Lemmikin painoa olisi kuitenkin hyvä seurata myös kotioloissa ja lemmikkiään voi tulla punnitsemaan eläinlääkärin vastaanotolle myös ohikulkiessaan. Erityisesti kastraation tai sterilaation jälkeen eläimen hormonitoiminta muuttuu ja yleensä ruokahalu lisääntyy. Laihduttamisen helpoin muoto on ennaltaehkäistä ylipainon syntyminen juuri säännöllisillä esim. kuukausittaisilla punnituksilla. Mikäli ylipainoa on kuitenkin jo kertynyt niin poikkeuksetta on lemmikille hyödyllistä saada paino takaisin normaalipainoon.
Koirien kuntoluokkaa on helpointa seurata kylkiluiden alueelta, kylkiluiden pitää olla tunnettavissa ilman voimakasta painamista, kun liikuttaa sormiaan edestakaisin kyljen alueella. Mikäli koiralla on ylipainoa niin kylkiluiden ja ihon välissä on kerros rasvaa, jolloin kylkiluiden tunnusteleminen on vaikeampaa. Kissalla usein liika rasva kertyy takajalkojen etupuolella olevaan vatsapussiin, jolloin näyttää että takavatsa on normaalia alempana. Myös kissoilla kannattaa kokeilla kylkiluiden tunnustelua, mutta tämän lisäksi huomioida ”takareppu”.
Lemmikin laihduttaminen kannattaa aloittaa koko perheen yhteisellä palaverilla, sillä ei auta jos perheen jäsenet eivät ole kaikki mukana projektissa. Sovitaan kuka antaa ruokaa ja milloin, mikäli ei ole käytössä desimittaa tai muuta melko tarkkaa mittaa niin kannattaa sellainen ottaa käyttöön. Tämän lisäksi sovitaan yhteiset säännöt herkkujen antamisesta, milloin niitä saa antaa ja miten tiedetään ettei koira ole saanut saman päivän aikana kaikilta perheenjäseniltä oman herkkuannoksen.
Yleensä lemmikit ovat todella taitavia kerjäämisessä, viimeistään silloin kuin laihdutus on aloitettu. On helppoa antaa salaisesti yksi juustosiivu samalla kuin tekee itselleen voileipää, mutta yhden juustosiivun kalorimäärä on koiralle (tai puhumattakaan kissasta) valtavasti suhteessa suurempi osa päivän kaloreista kuin ihmiselle. Esim. 80 kg ihminen verrattuna 8 kg lemmikki – lemmikki on vain 10% ihmisen koosta. Yksi juustosiivu on siis sama kuin ihminen söisi kymmenen juustosiivua. Jos täysin kieltäytyvälle linjalle ei ahkerasti kerjäävän lemmikin kanssa pysty niin mitä jos tiputtaisitkin juuston tai kinkun sijasta palan kurkkua? Tai antaisit palan (huom, ei koko!) suolatonta riisikakkua? Toki ideaalitilanteessa herkut jätetään minimiin, mutta olen huomannut että monesti saadaan parempia tuloksia kun ei olla liian ehdottomia omistajalle 😉
Laihdutuksen ensimmäinen tavoite on että paino ei enää nouse. Tätä seurataan viikko punnituksilla, esim. joka maanantai aamulenkin jälkeen mitataan lemmikin paino. Kun painon nousu on saatu pysähtymään, voidaan asettaa seuraava tavoite – paino laskee. Painon laskemisvauhti riippuu paljon lemmikin koosta ja ylipainon määrästä, mikäli haluat apua painotavoitteet laskemisessa niin ole yhteydessä eläinlääkäriisi.
Myös varsinaisen ruoka-annoksen määrä kannattaa tarkastaa ja mikäli lemmikillä on ollut ruoka vapaasti saataville niin ensin määrittää paljonko lemmikki vuorokauden aikana itsenäisesti ruokaa syö. Esim. kissoilla monesti ruoka on jatkuvasti tarjolla sillä kissalle on luontaista käydä syömässä pieniä aterioita tiuhaan. Aamulla voi kissalle ottaa koko vuorokauden ruuan erillisen kulhoon ja lisäillä ruokaa aina vähän kerrallaan varsinaiseen ruoka-astiaan, jolloin astia on todennäköisesti hetkittäin tyhjänä, mutta ei koskaan pitkää aikaa kerrallaan.
Laihduttamisen tueksi on eri ruokamerkeillä laihduttamiseen tarkoitettuja ruokavalioita, jotka sisältävät normaalia enemmän kuitua ja siten antavat lemmikille täyden tunteen pienemmästä annoksesta ja kuitenkin imeytyvää energiaa on suhteessa vähemmän. Kysy tuotteista lisää eläinlääkäriltäsi.
Lemmikin laihduttaminen ei ole helppoa, mutta se kannattaa. Pienikin painon tiputus vähentää huomattavasti erilaisten sairauksien riskiä!